Maanantaina oli Osomoksen isompi etsintävuoro, jossa tarkastettavana oli pihapiiri ja siinä olevat rakennukset, mukaanlukien talli. Kaksi maalia löytyi käytännöllisesti katsoen heti, koira oli liinassa mutta reaktio oli niin vahva, ettei siitä voinut erehtyä. Toki ohjaaja kuvitteli molempien reaktioiden johtuvan ensimmäisestä maalista, mutta mitäpä tuosta.
Käytiin tarkastamassa kuitenkin tienvarresta tilanne liinassa, ja takaisinpäin palatessa koira pakkautui latoon, jossa teki kyllä töitä, muttei löytänyt piiloutunutta. En osaa sanoa, antoiko koira periksi ja lähti ulos, vai olisiko se voinut aiempien kokemustensa mukaisesti lähteä hakemaan hajua ympäristöstä, mutta pihalle päästyään bongasi ekan maalin siis ulkoa peräkärryn ja muovin alta, johon siis ensimmäisenä autosta otettaessa reagoikin. Menimme takaisin latoon, koska halusin tarkastuttaa vielä sen kertaalleen, ja ensimmäisellä kerralla vaikutti, ettei koira huomannunna portaita ollenkaan. Ohjasin portaille ja sieltähän se yläpäästä löytyi maali istumasta. Eipä huomannut ohjaajakaan, kun keskittyi koiran apuna nuuskuttelemaan maata. Hyvä harjoitus, ja helposti pääsi koirakin maalille, vaikka olikin ns. ylhäällä.
Loppupihamaa kierrettiin myös ja tarkastettiin kaikki jäljet ja ulkorakennukset. Niissä ei mitään ollut ja oli vähän työn takana saada tarkastamaan tyhjiä. Osmo oli ihan yllättävän hyvin hallinnassa eikä syönyt yhtään hevonpaskamunkkiakaan. Koira oli siis töissä.
Viimeinen maali olikin tallissa, joka tarkastettiin ensin läpikotaisin ja palasimme karsinoiden edustalle, jossa oven kupeessa oli heinäkasa. Osmo nuuhkaisi sinnepäin, liekkö ohjaaja tuon rekisteröinyt vaiko vain päätellyt, että ainoa piilo oli se siinä. Joka tapauksessa pyysin Osmoa tarkastamaan heinäkasan, joka koiraa ilmiselvästi huoletti. Uusi tilanne ja uusi talli, vaikkei Osmo hevosia kotona pelkääkään. Maali työnsi kättä vähän näkösälle ja puheli koiralle, jolloin koira ilostui ja kohta pidettiin leikkituokio heinäkasassa.
Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt lähettää koira heinäkasaa kohti siitä kohdasta, josta koira nuuhkaisi, eikä eri nurkalta, kuten siinä tilanteessa tein. Tietenkin se oli ohjaajalle juuri se helpompi nurkka josta minä lähdin ohjaamaan. Osmo säikähti jopa hiukan heinäkasan liikettä, muttei kavahtanut kauaksi ja ohjaajan tuella (kiertämällä selän taakse) uskalsi tehdä kasan kanssa tuttavuutta. Hyvää ohjauksessa ja tukemisessa oli kuitenkin se, etten alkanut maanittelemaan mutten pakottanutkaan, ja toisaalta en perääntynyt itse senttiäkään enkä antanut koirallekaan periksi, enkä lähtenyt sitä hakemaan. Hyvin se meni muutoin, ensi kerralla täytyy kiinnittää enemmän huomiota vielä siihen, että kun koira vaikuttaa saaneen hajuntapaisenkaan, otetaan lähetystä siitä kohdasta jossa koira oli sillä hetkellä eikä etsitä itselle helpompaa kulkkureittiä. Tässä tapauksessa koira ei todennäköisesti saanut hajua siihen kohtaan, josta koiraa ohjasin vaan oikeammalta.
Koiralle jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja samalla tuli kaksi uutta kokemusta, sekä ylhäälläoleva (portailla) että heinäkasassa oleva maali. Kunnollapeitettyjä pitäisikin muistaa ruveta treenailemaan ilmaisutreenien ohessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti